Meille ry – Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi

Neljä ihmistä asettaa kädet päällekkäin kuvaamaan, että he toimivat yhteishengen mukaisesti.

VUODEN 2024 TEEMA

Hyvinvoinnin edistäminen

TAVOITE

Meille ry on vuonna 2022 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen. Yhdistys toimii Oulun alueella. Meille ry toimii pääsääntöisesti vuositeemojen mukaan. Vuonna 2024 teemana on hyvinvoinnin edistäminen.

TOIMINTAAMME

Seuraa uutisiamme ja tapahtumakalenteriamme – tiedotamme niissä toimintaamme. Seuraa meitä myös Facebookissa ja Instagramissa!

OSALLISTUMISEN MAHDOLLISUUKSIA OULUSSA

Lähellä.fi-verkkopalvelusta voit etsiä kolmannen sektorin tukea, toimintaa tai tapahtumia niin alueellisesti kuin kansallisesti. Osallistu toimintaan ja lisää osallisuuttasi!

LIITY JÄSENEKSI

Liity jäseneksi ja tue Meille ry:n toimintaa. Jäsenet lisäävät Meille ry:n vaikuttavuutta ja näkyvyyttä. Tarjoamme jäsenille kausitiedotteen ja osallistumismahdollisuuksia vaikuttaa yhdistyksen toimintaan. Jäsenyys on ilmainen. Liity jäseneksi täältä.⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

KEHITÄ KANSSAMME

Meille ry kerää aktiivisesti ideoita vuositeemojen toteuttamiseksi. Vuonna 2024 teemana on hyvinvoinnin edistäminen. Otamme ideat ja ajatukset mielellämme vastaan. Meille ry toimii Oulun alueella. Jos kuitenkin toivot ideasi toimintaa tietylle sijainnille (Oulussa), niin ilmoitathan siitä ideasi yhteydessä. Anna kehittämisideoita täältä.

Voit antaa Meille ry:lle palautetta täältä.